13.01.2014 - Käsi pystyyn virheen merkiksi

Päätän nyt yhden nukutun yön jälkeen palata eiliseen viestiin, josta allekirjoittanut on saanut ’riittävästi’ paskaa niskaansa. Ei ole montaa kertaa ollut noin syyllinen olo. Varsinkaan hiihtokilpailun jälkeen. Kilpailun jälkeen erittäin monet ”hiihtäjänisät” kävivät kertomassa mielipiteensä minun hiihdosta. Tässä minun versioni: Teemu Härkönen oli aloittajana Vuokatti Ski Team Kainuun joukkueessa ja hiihti pitovoiteilla. Itse päätin ottaa riskin ja kokeilla hiihtää luistelusuksilla oman toisen osuuteni. Luotin myös ankkuriimme Iivon niin paljon, että tiesin nyt voi kokeilla. Tämähän ei myöskään ole missään pykälissä kielletty asia. Kuvittelin hyötyväni hiukan radan mutkaisissa kohdissa välineistäni, koska luisteluvälineillä on parempi tehdä potkuja sivuttaissuunnassa. Samoja potkuja siis mitä tehdään myös perinteisen välineillä. Vastaavasti tiesin häviäväni ylämäessä pertsanmiehille. Lisäksi tasatyönnössä pitovoide ei aiheuta kitkaa. Olin aivan varma, että tuolla lumimäärällä jäiselle patjalle järjestäjät eivät saisi sellaista latua tehtyä, mistä olisi juuri mitään jäljellä nuortensarjalaisten ja naisten viestin jälkeen jäljellä. Olin väärässä, latu oli yllättävän jäinen ja ladut oli laskuissa tallella. Ikävä kyllä latu oli myös äärimmäisen hiekkainen ja kivinen. Tässä yksi syy miksi en halunnut käyttää hyviä perinteisen suksiani jotka minulla oli mukana. Ne olisivat pahimmassa tapauksessa menneet käyttökelvottomaksi.

 

Itse hiihtoon: Lähdin 17 sekunnin takamatkalta ja sainkin alkumatkasta kurottua muut joukkueet paitsi Kouvolan kiinni varsin nopeasti. Ensimmäisen kierroksen viimeisessä nousussa olin vaikeuksissa pysyä näiden herrojen mukana tässä jyrkässä ylämäessä pelkällä tasatyönnöllä. Olen nähnyt että myös luistelusuksilla pystyy menemään haarakäyntiä. En ollut koskaan kokeillut, mutta luulin hallitsevani itsekin tämän, en hallinnut. Suksikulmani oli sen verran leveä, että suksi lähti väkisinkin liukuun mikä on kiellettyä perinteisen kilpailuissa. Näin kävi myös toisella kierroksella ampumapenkalla noustessani ja viimeisessä nousussa. Maaliin tullessa tunteet olivat ristiriitaiset. Tiesin rikkoneeni sääntöjä ja samalla suoriutuneeni omalle tasolle erittäin mallikkaasti osuudestani ilman pitoja. Tiesin myös sen että olisin hiihtänyt lenkin huomattavasti lujempaa perinteisen välineillä. Tasatyöntöni ei näköjään vielä ole riittävän kovalla tasolla. Ajattelin kuitenkin, että tuskin tästä hylkäystä tulee. Varoitus korkeintaan, niin kuin Suomessa on yleensä tapana.

 

Kilpailun jälkeen kuitenkin tuomarineuvosto pyysi minut kuultavaksi ja myönsin tekoni. Pyysin myös  heitä harkitsemaan kohtuullista rangaistusta. Suomen cupin kokonaiskilpailun vuoksi esimerkiksi pudotus neljännelle sijalle olisi ollut mielestäni sellainen. Ikävä kyllä ei tullut. Tässä kohtaa täytyy nostaa TD:lle hattua. Itsekin olen aiemmin kritisoinut suomen td:tä ”selkärangattomuudesta”. Nyt sitä oli. Tietysti harmi, että sattui omalle kohdalle ja ennen kaikkea harmi seurakavereiden puolesta, jotka kärsivät minun töppäilystä. Ankkurimme Iivo Niskanen hiihti myös luistelusuksilla osuutensa. Kovaa ja puhtaasti hiihtikin. Iivo otti vähemmän luistelupotkuja kuin moni pertsan mies. Teki tämän varmaan siksi, koska tiesi olevansa suurennuslasin alla. Iivonkin toimintaa on kritisoitu. Tässä kohtaa itselläni loppuu ymmärrys. Mies ei varmasti luistellut tai tehnyt turhia ladunvaihtoja kilpailun aikana. Jos radalla on kaksi latua vierekkäin, niin mikäli haluat hiihtää nopeinta reittiä eli sisäkurvia on latuja pakko välillä vaihtaa ellei kyseessä ole ravirata. Näin tehdään myös perinteisen välineillä. Iivo toi vielä Vuokatin ensimmäisenä maaliin ja tuuletti. Tämäkin tempaus on herättänyt närää. Ikävää nähdä, että ihmiset pahoittavat mielensä jos joku yrittää erottua massasta. Pitäisi olla väritön, hajuton, mauton ja nöyrä. Haastattelussa pitää olla pääpainuksissa ja sättiä itseään. Kehua ei saa, muuten tuomitaan ylimieliseksi. Kyseessä ei varmasti ollut kilpakumppaneiden häpäisemistä. Enemmänkin Balotelli tyyppinen show. Suomalaiset on yleisesti kateellista kansaa. Moni toivoo meidän häviävän näitä viestejä. Nauttikaa nyt! Teillä on viikko aikaa. Sen jälkeen tulee Musti ja Martti show.

 

Loppuun vielä haluan sanoa, että nyt kun joukkueemme on hylätty. Voisiko asia olla myös loppuunkäsitelty. Eräs tuntematon herra soitti oikein tänään ja haukkui pystyyn ”ANNA OLLA VIIMINEN KERTA” . Eikö hylkäys ole jo riittävä? Vantaalla saa viikon päästä lyödä nokkaan minua jos vielä sapettaa. Jos kilpailuissa olisi olleet esimerkiksi mukana ruotsalaisia tai norjalaisia kilpaveljiä. Olisi luistelusukset nähty varmasti useammalla kuin viidellä hiihtäjällä. Esimerkkinä Vuokatin Scandinavia cup, jossa yksikään suomalainen ei uskaltanut hiihtää pidoitta siinä missä muunmaalaisia oli yli kymmenen.

 

Vuokatti Ski Team Kainuu jatkaa suomen cupin kokonaiskilpailussa sijalla 5. Eroa johtavaan Kouvolan hiihtoseuraan on 50 pistettä. Luvassa on vielä kolme kilpailua ja kun voittaja saa 200p ja kakkonen 160p on cupin voitto vielä täysin mahdollista. Etenkin kun saamme Sami Jauhojärven ja Martti Jylhän mukaan. Toivon jatkossa, että kilpailuja järjestetään sellaisissa maastoissa, että kukaan ei edes kuvittele lähtevänsä tasatyönnöllä perinteisen kisaan tai muuten on luistelusuksilla kikkailu jatkuu.

Kategoria: Yleinen 15 kommenttia

11.04.2013 - Veljekset kuin ilvekset

Kuva Heidi Lehikoinen

Kauden viimeiset SM-kilpailut takana. Ennakkospekulointien jälkeen oli odotettavissa erityisen mielenkiintoinen viestikilpailu. Viime vuonnahan jäimme SM-viestissä vasta kolmanneksi Vantaan Hiihtoseuran ja Jämsänkosken Ilveksen jälkeen. Tänä vuonna oli kuitenkin täysin selvää, että tilanne oli korjattava. Edellisen vuoden pronssi tuntui samalta kuin olisimme jääneet viimeiseksi.

Mietimme todella pitkään hiihtojärjestystämme, peilaten omiin suorituksiin ja pahimpien kilpakumppaniemme suorituksiin. Lähinnä spekulointia herätti Iivon ja minun välinen hiihtojärjestys. Tiesimme Iivon olevan minua parempi loppukirissä, mutta silti luotimme siihen, ettei viestiä tänä vuonna tarvitsisi niin myöhään ratkoa. Käsikirjoitus muuttui vielä perjantaina, kun Matti Heikkinen loukkasi itsensä ja oli näin ollen poissa Vantaan riveistä. Toivoimme Collianderin olevan aloitusosuudella ja auttavan Iivoa muilta karkuun pääsemisessä. Juuri näinhän siinä kävi. Nikke ja Iivo jätti pahimpia kilpakumppaneitamme 1:30-2:30min. Näin ollen Musti pääsi jatkamaan viestiä loistavista asetelmista. Anssi Pentsinen oli odotetun kova, mutta Musti pystyi silti kasvattamaan eroa kuusi sekuntia. Teemu Härkönen lisäsi eroa edelleen 11 sekuntia, joten allekirjoittaneen tehtäväksi jäi kiertää kolmesti 3,3km rata ja pysyä pystyssä. Ensimmäisen lenkin hiihdin kohtuullisen tosissani, mutta sen jälkeen pystyin nautiskelemaan poikien tekemän eron turvin. Voitto maistui tietenkin hyvälle, mutta pienenä pettymyksenä Jussi Simula runnoi joukkueensa lopulta hopealle. Näin ollen tilanne Suomen Cupin viesticupissa menee todella vaikeaksi. Pelkkä voitto ei edes riitä, vaan meidän on jollain konstilla pudotettava Petoteam vähintään kolmanneksi, mikäli haluamme voittaa cupin. Pitäneen siis selvittää Kummelin tyyliin ”missä seura syö” ;)

Kuva: Heidi Lehikoinen

50km vapaan kilpailun lähdin ilman tulospaineita matkaan. Tiesin etten ole aikaisempien talvien veroisessa kunnossa, mutta rutiinisuorituksella voin olla viiden joukossa. Mietiskelin ennen kilpailuihin ilmoittautumisen aikoihin seikkaa ”Entä jos jälki-ilmoittaudun? Pääsenkö lähtemään alkupäässä?” En kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä, koska oli myös mahdollista etten olisi päässyt lainkaan viivalle. Jälkeenpäin tarkistin asian ja näinhän siinä olisi käynyt. Juomahuollossa olisin seisonut. Hieman harmittavaa, että kilpailunjohto ei kääntänyt lähtöjärjestystä toisinpäin, jolloin kuumaryhmä olisi päässyt jäisellä ladulla hiihtämään eli selvästi paremmassa kelissä. Jopa meille peräpään isoilla numeroilla lähtijöillä oli alkumatkasta hyvä keli, kunnes ladun jäinen pinta jauhaantui rikki ja keli muuttui ”hiihtoputki” -tyyppiseksi kuivaksi jauhoksi. Ymmärrän kuitenkin lähtöjärjestyksen tilanteen täysin, koska tv-lähetys oli määrä alkaa vasta tunnin kohdalla. Oma kilpailuni ei kuitenkaan ratkennut lähtöpaikkaan. Lähdin maltillisesti matkaan, pidin tasaista vauhtia yllä, juotot onnistuivat ja suksi oli aivan ylivoimainen muihin verrattuna. Sen sijaan olisin toivonut saavani edes jonkun kilometrin peesiapua. Näin ei kuitenkaan käynyt. Hiihdin koko 50km täysin soolona. Katsoin lähetyksen jälkikäteen ja täytyy vain ihailla Risto-Matti Hakolan tuuria. Jälleen kerran hän onnistui saamaan itselleen junalipun samaan vaunuun jonkun muun kanssa. Tällä kertaa vetureina toimi Pörsti ja Jauhojärvi. Hakola ei toki ollut ainut ja peesaaminen on osa kilpailua. Voittaja Nousiainen taisi hiihtää hetken Kittilän kanssa ja pari kierrosta Pentsisen kanssa, mutta Ville oli niin ylivoimainen, että olisi voittanut joka tapauksessa. ”Ikuinen nelonen” Simula sen sijaan veti myös soolona ja onnistui viimein nappaamaan kaivatun henkilökohtaisen mitalin. Itse kuulin Jussin mitalimahdollisuuksista, joten näyttelin viimeisen parin kierroksen väsynyttä. Samassa päästin myös Kittilän edelle, koska hän antoi minun voittaa Tervahiihdon ;) Rehellisesti matkanteko alkoi painamaan viimeisten parin kierroksen aikana ylämäissä ja putosin mitalitaistelusta. Tasaiset sen sijaan jaksoin mielestäni jauhaa kiitettävästi. Tämä oli myös osana taktiikkaani. Lopputuloksissa olin viides. 54 sekuntia pronssista. Kunnon mukainen suoritus, johon itse olen tyytyväinen. Kaikki muut ilmeisesti eivät. Sen verran on kyselyjä tullut kisan jälkeen, että mikä meni pieleen. Tekisi mieli liimata Rovaniemen Suomen Cupin tulokset otsaan heille kiinni vastaukseksi ;)

Loppuun vielä haluan kertoa muutamalle tosikolle pari seikkaa. Petoteamin ja Vuokatti Ski Teamin hiihtäjät ovat erittäin hyvissä väleissä keskenään. Petoteam esimerkiksi fanittaa Vuokatti Ski Teamia Twitterissä ;) Kilpailujen alla tapahtuva pieni nokittelu on pyritty pitämään sarkastisena, ei vi**uiluna. Kilpailujen aikana peli on ollut aina täysin reilua, eli erot on tehty hiihtämällä, ei kampittamalla vastustajaa tai rikkomalla heidän välineitä. Seurojen välinen kilpailuasetelma ruokkii molempia tiimejä, lisää molempien tiimien näkyvyyttä ja tunnettavuutta ja ennen kaikkea lisää kilpailuhenkeä. Tästä syystä olemmekin Suomen kaksi parasta seuraa.

- Mikko

Ps. Jottei kirjoitukseni olisi liian asiallinen, haluan sanoa blogi-kolleegalleni Kari Varikselle jotain: -Toveri Karppa, mikäli ensi vuonna SM-hiihdot ja Lapponia hiihtoviikko sattuvat samaan aikaan, niin mene suosiolla Muonioon. Sillä sinun on Keimiön kiekerön, Himmelriikin hiihdon ja Karrahuikosen herruus iankaikkisesti, Aamen!

Kategoria: Yleinen Ei kommentteja

14.03.2013 - Opintomatkat

Kevät tulee ja aurinko on alkanut paistamaan risukasaankin. Viimeisimpien kuulumisen jälkeen olen käynyt kiertämässä puolentusinaa kilpailuja. Tässä pieni selonteko osasta niistä.

König Ludwig Lauf, Saksa

Matkustin Saksaan tammikuun lopulla. Tarkoituksena oli hiihtää Maratoncupin kilpailu vapaalla hiihtotavalla. Perillä Saksassa oli kuitenkin jo talvi ehtoon puolella ja lunta ei ollut juuri missään. Lopulta kisaladun löydettyäni löytyi myös lunta. Lämmintä oli noin +10°C, mutta latu oli todella hyvässä kunnossa. Reittiä oli kuitenkin jouduttu lyhentämään. Käytin ensimmäiset päivät latuun tutustumiseen ja kaluston testaamiseen.

Kilpailua edeltävänä yönä satoi kuitenkin kaatamalla vettä ja kisa-aamuna kilpailu jouduttiin perumaan, kun lähtöpaikka muistutti uima-allasta – What a feeling! Edellisen päivän olet tankannut kropan energiavarastot täyteen ja sitten perutaan kisa.

Nopean tilannekatsauksen jälkeen päätin muuttaa ilmoittautumiseni perinteisen kisaan. Järjestäjät lupasivat laittaa lähtöalueen kuntoon. Pieniä ongelmia kuitenkin oli: Minulla ei ollut sopivia sauvoja eikä suksia mukana. Onneksi oli rautasaha. Tiesin että ainoa mahdollisuus on mennä pelkällä tasatyönnöllä läpi koko kisan, koska rata oli varsin helppo. Testasin vapaan sukset, mutta tiesin etteivät ne olleet kilpailukykyiset tasatyöntöön. Perinteisen suksi yksinkertaisesti luistaa paremmin ladulla laskettaessa, suksen ollessa puolet löysempi kuin vapaan sukset. Onnekseni eräällä yhteistyökumppanillani oli perinteisen sukset mukana, jotka olivat juuri tulleet hionnasta. Näin ollen suksia ei oltu edes karhennettu pitoalueen kohdalta. Lopulta pääsin matkaan kilpailukykyisellä kalustolla.

Ensimmäinen kierros oli todella levotonta paikkojen hakemista, sillä kisan aikana taivaalta tuli lunta ja matkalla oli ainoastaan yksi latu joka luisti. Toisella kierroksella vauhtia lisättiin ja ukkoja alkoi pudota. Itse jäin ehkä hieman huonoon saumaan letkan perälle sen katketessa. Siinä kohtaa minulla ei ollut riittävästi paukkuja, enkä ollut niin kova jätkä, että olisin pystynyt hiihtämään edellä menevän letkan kiinni. Loppu tultiinkin sitten rauhassa oman letkan mukana. Lopullinen sijoitus oli 42. Ero voittajaan Jerry Ahrliniin 2:38 min. Ei siinä että olisin loppukahinoissa taistellut kärkipään sijoituksista. Isot poijat kun alkavat tuuppaamaan on vauhti vielä hieman liikaa, mutta peesissä pystyn näköjään aika hyvin tulemaan.

Tässä vielä tulokset: http://www.swixskiclassics.com/race/13644/men

Kuva La Transjurassiennen lähdöstä

La Transjurassienne, Ranska

Viikko edellisestä ja ohjelmassa taas Maratoncupin kilpailu. Matkana oli tällä kertaa 76km vapaalla. Vietin väliviikon Ranskassa harjoitellen ja rataan tutustuen. Ranskassa ei ollut ongelmia lumenpuutteesta. Lunta oli varovaisen arvion mukaan 1-1,5m. Pääsin tutustumaan kisarataan ainoastaan alun 30km osalta ja lopun 15km osalta, koska käytössäni ei ollut autoa. Kisapäivällä luvattiin pakkasta lähtöön -14°C ja lämpötilan piti nousta -4°C maaliin tultaessa. Saavuttuani kisapaikalle pakkasta olikin -21°C. Maalissa pakkasta oli ehkä -15°C. Olin melkoisen varma matkan aikana, että Koutaniemen suku päättyy tähän – sen verran raikas oli keli, ohuella kerrastolla hiihtäessäni.

Matkanteko oli jälleen pystypainin ja miekkailun risteytystä aina puoleen matkaan asti. Porukassa oli lähemmäs 100 ukkoa vielä mukana. Hiihto kulki hyvin ja suksi oli aivan loistava. Väittäisin jopa etten parempaakaan nähnyt. Kilpailun aikana oli välikirejä, joista oli rahaa jaossa nopeimmalle. Onnistuinkin nappaamaan puolenmatkan välikirin suhteellisen helposti itselleni. Tämän jälkeen alkoi minulle tuntematon pätkä. Olin kyllä rataprofiilista nähnyt, että siitä alkaisi rankin osuus, mutta reitti yllätti silti. Paikalliset vuoristokauriit lähti pitämään 10km nousupätkälle semmoista haipakkaa, että jouduin taipumaan reilusti. Tunne oli kun joku olisi vääntänyt reidet off-asentoon. Könyttyäni mäen päälle runttasin kaikki juomat naamaan ja koitin imeä jäätyneistä geeleistä kaiken mahdollisen irti. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo jäänyt selvästi ja peli oli menetetty. Viimeiset 20km kuitenkin tuli ihan hyvin ja nostin osakkeitani. Maalissa loppusijoitus oli 18. Ja ero kärkeen 13min. Kilpailun voitti Benoît Chauvet. Jälkeenpäin on helppo todeta, että olisi pitänyt huolehtia paremmin juotoista, koska kylmällä säällä elimistö joutuu tekemään huomattavasti enemmän töitä pelkästään pitääkseen kropan lämpöisenä, mutta minulla ei valitettavasti oli vielä tallia joka voisi olla juottamassa säännöllisin väliajoin matkanvarrella. Myös korkeus (1000-1100m merenpinnan yläpuolella) vaikutti varmasti myös tähän.

Tässä vielä tulokset: http://www.transjurassienne.com/resultats/resultats2013.asp?course=76FTM&arbo=1

Tervahiihto, Oulu

Viime viikonloppuna hiihdin Oulussa Tervahiihdon. Tervahiihto on ollut itselleni menestys, sillä olin osallistunut kilpailuun kahdesti aiemmin ja voittanut molemmilla kerroilla. Lähdin siis hakemaan kolmatta voittoa vyölleni. Matkana oli 68km vapaalla, joka hiihdettiin kahtena lenkkinä. Kova pakkanen ja tasainen reitti teki irtioton kilpailussa todella haastavaksi. Ensimmäisen kierroksen aikana teimme Kusti Kittilän kanssa pari iskua. Ensin minä ja heti perään pyöräilystäkin tunnettu Kusti teki ”kontraavan” iskun. Näiden iskujen tuloksina huomasin, että Kusti on pahin haastajani kilpailussa. Saimme muun porukan hetkellisesti jäämään, mutta emme toisiamme. Näin ollen kumpikaan ei uskaltanut tuhlata voimia sen enempää.

Matkanteko oli todella leppoista lähes koko matkan. Vasta noin 15km ennen maalia yritin jälleen saada Kustia jäämään…tuloksetta. Tässä vaiheessa pienoisessa irtiotossa ollut Tino Tiilikainen, minä ja Kusti päätimme että muita ei enää oteta kyytiin. Loppu tultiin jälleen rauhassa ja jokainen alkoi luoda strategiaansa loppuratkaisuihin. Täytyy myöntää, että en olisi halunnut olla Kustin kanssa loppukirissä ja heitinkin leikkimielisesti matkan aikana hänelle, että ”olisin toivonut urheilullisemman ratkaisun tähän”. Ne jotka tuntevat miehen, tietävät että mies vastaan mies tilanteessa voi sattua ihan mitä vaan ;) Tulin kuitenkin viimeiset kilometrit keulassa ja avasin kirini noin 500m ennen maalia. Pitkä kiri toimi ja pystyin niukasti voittamaan kilpailun ja nälkämaan herruuden. Tino Tiilikainen taisteli itsensä kolmanneksi pienten juotto-ongelmien jälkeen. Mies nimittäin tiputti juomapullonsa matkan aikana.

Tässä vielä tulokset: http://yleisurheilu.onmky.fi/th2013.htm

Ensi viikonloppuna on tarkoitus hiihtää jälleen pitkänmatkan kilpailu. Tällä kertaa vuorossa on Napapiirin hiihto 60km V, jossa myös olen onnistunut hyvällä prosentilla. Olen ollut kolme kertaa mukana, tuloksena kolme voittoa. Pääsiäsenä hiihdän näillänäkymin muutaman normaalimatkan kilpailun. Tällä reseptillä toivon olevan talven parhaassa iskussa Kontiolahden SM-kilpailuissa huhtikuun alussa. Siellä Vuokatti Ski Team Kainuu lähtee korjaamaan tilanteen viestin osalta.

Musti näyttää kuntoutuvan sopivasti, eikä perheenlisäystä näyttäisi tulevan vaikeuttamaan viestimestaruuden ottamista. 50km:lle lähden taistelemaan mitalista. Viime vuotinen pronssi on minimitavoite itselleni tuolle matkalle. Ensi kaudella tulen panostamaan pitkänmatkan kisoihin ja tämänvuotiset kilpailut toimivatkin tärkeinä opintomatkoina ensi kautta ajatellen.

Hyvää alkanutta kevättä lukijoille!

Kategoria: Yleinen Ei kommentteja

29.01.2013 - SM Jämi

Kuva Juha Levonen

Kauden ensimmäiset SM-kilpailut takana. Seuraavaksi pieni selonteko mitä jäi käteen. Kuten olen jo aiemmin maininnut, alkukausi on sujunut osaltani todella surkeasti. Hiihtovauhti on ollut kaukana siitä mitä sen pitäisi olla. Syitä tähän on koitettu etsiä monelta eri kantilta. On koitettu keventää harjoittelua, tehty äärimmäisen kovia harjoituksia, käyty verikokeissa ja käyty mattotestissä. Mitään selittävää syytä alavireeseen ei näistä ole löytynyt. Ongelmakohtia ovat olleet maksimivauhdin puuttuminen, äkillinen maitohappojen nousu kisavauhdissa ja maitohappojen hidas poistuminen. Tunne on ollut normaalissa lenkkivauhdeissa ihan normaali. Vauhtikestävyys alueellakin meno on ollut ihan hyvää, mutta kun lähden siitä kiristämään, pelivaraa ei ole ollut nimeksikään. Olen toisinsanoen hiihtänyt yhtälujaa kilpailuvauhdilla kuin vauhtikestävyydellä. Ainoa ero on ollut tuntemuksessa, jossa ero onkin kuin yöllä ja päivällä. Noin pari viikkoa sitten menin käymään hieman rajummassa hieronnassa, jossa selvisi että koko äijä on ollut totaalisen jumissa. Kroppaa käsiteltiin kuuden päivän aikana neljä kertaa, jotta paikat saatiin auki. Tämä oli erittäin tuskainen prosessi, mutta se kannatti. Jo muutaman päivän jälkeen huomasin muutoksen harjoituksissa. Happi kulki lihaksissa paremmin, maitohapot huuhtoutuivat ja liikeradat olivat eri luokkaa. SM-kilpailut painoivat kuitenkin niin pian päälle, että en ehtinyt tekemään yhtään kehittävää harjoitusta ennen kilpailuja. Ainoa asia mitä viime viikolla tein oli kevyt liikunta, joka tehtiin palautumisen nopeuttamiseksi ja perjantaina hiihdetty SM-sprintti, joka toimi kovana harjoituksena ennen pääkilpailuja.

Kuva Juha Levonen

Sprintissä lähdin hieman varoen matkaan, koska takaraivossa jyskytti pelko niistä lamauttavista hapoista jota olin koko kauden tuntenut. Niitä ei kuitenkaan tullut. Ainoaksi ongelmaksi muodostui maksimivauhdin puuttuminen. En yksinkertaisesti kerennyt muiden matkaan. Tuloksena 18. sija. Vapaan 15km kilpailussa lähdin jälleen ylivarovaisesti matkaan. Suoraan sanottuna hävetti hiihtää niin hiljaa. Olinkin ensimmäisessä väliaika pisteessä 40. ja ero kärkeen oli jo 45 sekuntia. Pystyin kuitenkin lisäämään vauhtia ja jaksoin hyvin tulla maaliin. Itseasiassa olisin jaksanut tuota vauhtia hiihtää varmasti vaikka kokonaisen päivän. Lopputuloksissa 9. sija, mikä on kohtalainen. Ero kärkeen sen sijaan täytyi katsoa kalenterista. 2:36min. Se on liikaa vaikka maasto oli vaativa ja voittajana oli Matti Heikkinen. Sunnuntaina 10km perinteisellä hiihdossa oli ensimmäistä kertaa positiivisia piirteitä. Se oli terävää ja mikä tärkeintä: palauduin laskuissa. Mäen alla oli aina tuore mies lähdössä kohti seuraavaa ylämäkeä. Ainoa ongelma oli tässäkin hiihdossa maksimivauhdin puuttuminen. Aiemmista ongelmista johtuen en ole päässyt rassaamaan yläaluetta riittävästi ja hiihto ei siitä syystä ole vielä valmista. Nämä kilpailut onneksi auttavat asiaa jatkoa ajatellen. Käytin myös sykemittaria kilpailussa ja se todisti myös sen faktan, että vielä ei menty läheskään täysillä. Keskisykkeeni oli 175 ja maksimisykkeeni 186, kun ne normaalisti kilpailussa on minulla noin kymmenen pykälää korkeammat. Tämä antaa kuitenkin mielenrauhan itselleni, koska tiedän olevani oikeilla jäljillä. Nyt täytyy vain tehdä oikeita asioita. Pitää olla huolellinen siitä, että on palautunut kilpailuista ennen kovempia harjoituksia ja olla jatkossa paljon tarkempi lihashuollon kanssa. Sijoitus tuossa perinteisen kisassa oli 11. mutta ero kärkeen oli huomattavasti pienenpi kuin edellisenä päivänä. Nyt se oli tasan 1 minuutti.

Kuva Juha Levonen

Tällä viikolla olen käynyt hieronnassa ja tehnyt kevyitä palauttavia lenkkejä. Huomenna on tarkoitus tehdä voima harjoitus, mikäli tunnen olevani palautunut ja iltapäivällä käyn hieronnassa. Torstai aamuna lähden kohti Saksaa, jossa hiihdän lauantaina König Ludwig Laufin 50km vapaan kilpailun. Kilpailun jälkeen jään Keski-Eurooppaan ja hiihdän myös seuraavana viikonloppuna maraton cupin kilpailun Ranskassa. Kilpailu on nimeltää La Transjurassienne ja matkana on 76km vapaalla. Loppuun vielä isot kiitokset STARTin miehille, jotka onnistui jälleen kerran voitelemaan Fischerini maagiseen kuntoon.

 

 

Kategoria: Yleinen Ei kommentteja

21.01.2013 - Artisti maksaa

Monet urheilijat rakastavat harjoittelua, mutta vielä useammat kilpailuja. Huippu-urheilija tykkää voittamisesta, hän haluaa olla yleensä paras, ryhtyipä hän sitten pelaamaan Aliasta tai pöytä-Stigaa. Tällä kaudella katsellessani Kanadan maailmancupeja ja Tour de Skitä, kisat eivät olleet aivan niin mielenkiintoiset näin sinivalkoisesta perspektiivistä kuin yleensä, vaikka naishiihtäjämme menestyivät aivan loistavasti! Syy tähän mielenkiinnon laskemiseen oli pienet joukkueet etenkin miehissä. Suurin osa maailmancupia kiertävästä porukasta oli leireilemässä Livignossa, eivätkä olleet edes halukkaita osallistumaan Kanadan maailmancupiin. Näin teki myös monet muut hiihtohuiput, kuten Hellner, Kalla ja Northug. Silti esimerkiksi Canmoressa hiihti skiathlon kilpailussa 7 norjalaista miestä eli täysi miehitys, Suomella mukana 0. Tourilla miehissä oli alkuun 3 miestä, josta Heikkinen jätti tourin suunnitellusti kesken ja Niskanen keskeytti sairastuttuaan. Näin ollen miesten kisassa oli mukana ainoastaan Lari Lehtonen. Jauhojärvi jätti tourin väliin ymmärrettävästi isänsä menehdyttyä juuri ennen tourneen alkua.

Ymmärrän osittain tiukan taloustilanteen, mutta en aivan täysin ymmärrä sitä linjaa, että kisoihin halutaan lähettää ainoastaan hiihtäjät, jotka voivat päävalmentajan mielestä päästä 25 parhaan joukkoon. Otetaan esimerkiksi Kanadan maailmancup. Valmentajat valitsevat vaikkapa nimet: Heikkinen, Jauhojärvi, Lehtonen ja Niskanen hiihtämään normaalimatkoja. Naisiin Kyllönen, Lähteenmäki, Sarasoja-Lilja, Roponen ja Niskanen. Sprinttiin Jylhä, Strandvall, Pentsinen, ja Malvalehto. Näistä vain 5 urheilijaa lähti Kanadaan.
Keneltä olisi ollut pois jos olisi ilmoitettu, että seuraavat hiihtäjät Varis, Simula, Similä, Paakkonen, Lassila, Häkämies, Mikkonen ja Colliander voivat lähteä Kanadaan mikäli maksavat itse matkansa, huoltomiehet, majoitukset ym. kustannukset? Toki Kanada on varmasti kallein mahdollinen kisa käydä. Vastaavia kisoja löytyy muualtakin, esimerkiksi Norjassa hiihti viime vuonna Kollenin 50km Lehtonen ja Jauhojärvi, paikkoja olisi ollut 5. Päävalmentajaa ei ehkä lämmitä se, että joku olisi hiihtänyt tuolla sijalle 30. mutta hiihtäjää itseään se olisi saattanut lämmittää paljonkin. Lisäksi se olisi tuonut yhden maapaikan tälle kaudelle. Hyvässä kunnossa oleva urheilija on varmasti valmis satsaamaan itse taloudellisesti. Sen sijaan hän joutuu tyytymään katsomaan kisat kotisohvalta ja kuuntelemaan lohduttomia ”oisit hiihtänyt kovempaa” -fraaseja.

Pointtini on tämä: voisiko lähtökohta olla se, että jokaisessa maailmancupissa hiihtäisi täydet joukkueet ja maapaikkoja pyrittäisiin kasvattamaan. Uskon, että isommasta porukasta olisi monenlaista hyötyä. Jollekin urheilijalla voisi sattua ns. ”pöljä-päivä” kun yrittäjiä olisi enemmän. Huollossa olisi isompi porukka, jolloin esimerkiksi testaus helpottuisi. Huonosta rahatilanteesta johtuen päävalmentaja voisi edelleen valita nämä urheilijat, joiden ei tarvitse maksaa itse, mutta joukkuetta voitaisiin täydentää ”artisti maksaa” -periaatteella. Maajoukkueeseen kuitenkin pääsee haastajaksi maksamalla 3000-4000€ eli aikalailla oman leirityksensä. Toki pitää tulla valituksi haastajaryhmään. Harjoittelemaan siis pääsee rahalla – kilpailemaan ei! Tietenkin on todennäköistä, että ”artisti maksaa” –kilpailemiseen on olemassa joku hallituksen päätös, joka estää toiminnan.

Samalla periaatteella voisi tehdä esimerkiksi isomman B- tai C -maajoukkueen. Joku varmasti ajattelee, että ei ole riittävän paljon hyviä hiihtäjä. Ei varmasti olekaan, eikä tule, jos pelkästään huippuihin satsaaminen ei lopu. En tarkoita myöskään sitä, että rahat tulisi ottaa eliitiltä pois. Tärkeää olisi mahdollistaa kattava leiritys motivoituneessa ympäristössä ja kovien kilpakumppanien kanssa, mahdollisimman suurelle joukolle urheilijoita. Urheilijalle maajoukkuestatus voi olla todella tärkeä. Oli se sitten vaikka d-maajoukkuestatus. Sillä saa luultavammin helpommin suksisopimuksen tai jonkun uuden sponsorin, kuin sillä että kertoo jollekin yritykselle, että ”kävinpä Karpan kanssa Italiassa”. Ryhmällä tulisi tietenkin olla valmentaja, hieroja ja suksihuoltaja, joiden palkka maksettaisiin sitten urheilijoiden pussista tai urheilijan mahdollisen yhteistyökumppanin pussista. Tällä kuitenkin voitaisiin tarjota kaikille mahdollisuus päästä ohjelmoituun ja valvottuun harjoitusympäristöön, ja ennen kaikkea sisäpiiriin. Näissä sisäpiireissä kuulet sellaisista asioista jotka eivät ole kaikille julkista tietoa. mm. valintaperusteista tiettyihin kilpailuihin.

Suomella on tällä kaudella quotassa naisissa normimatkoille 5 paikkaa ja sprinttiin 6. Miehissä vastaavat luvut on 4 ja 6. Quotaa saa kasvatettua siten, että riittävän moni urheilija hiihtää kauden aikana maailman cupin pisteille. Maksimimäärä on 6 paikkaa, johon tarvitsee 9 eri hiihtäjän päästä pisteille. Lisäpaikkoja saa mm. maailmancupin finaaleihin ja seuraavan kauden ensimmäiselle jaksolle voittamalla Scandinavia-cupin kokonaiskilpailun. Maailmancupin kokonaisvoittajat saavat myös oman paikkansa seuraavalle kaudelle. Tavoitteeksi voisi asettaa naisille 6+6 ja miehille vähintään 5+6, mikä vaatisi kuuden eri hiihtäjän pisteille hiihtämistä distance matkoilla. Scandinavia-cupin taso on tällä hetkillä esimerkiksi miehissä sitä luokkaa, että cupin voittaminen ei onnistuisi keneltäkään Suomen mieheltä. Yksittäisen osakilpailun ehkä. Tästä esimerkkinä Finn Haagen Krogh, joka pääsi toissa keväänä omalla Scandinavia-cupin paikallaan Faluniin mukaan maailmancupiin ja voitti saman tien osakilpailun. Krogh voitti myös yhden Tour de Skin osakilpailun. Myös Östersundin Scandinavia-cupin voittaja Martin Jonsrud Sundby on voittanut tällä kaudella maailmancupin osakilpailun. Tämä kertoo Scandinavia-cupin tasosta etenkin miesten puolella.

Kategoria: Yleinen 1 kommentti