Korvien välistä:

Hiihto on minulle työ, elämäntapa ja loputon motivaation lähde. Aloitin lajin heti, kun sukset alkoivat pysyä jaloissa, ja siitä lähtien se on ollut minulle luonteva tapa liikkua ja haastaa itseäni. Hiihdon kautta onnistumisista tai pettymyksistä voi syyttää ja kiittää eniten itseään: kunnianhimoiselta ihmiseltä se vaatii, mutta myös antaa paljon. Harjoittelu sinällään ei ole koskaan ollut minulle erityisen rakasta, mutta siihen on löytynyt motivaatio intohimoisen menestyksen halun myötä.

Yksi hiihdon kiinnostavimpia ominaisuuksia on se, että nappisuoritusta saattaa hyvinkin seurata riman alitus, jos kohdalle sattuu niin sanottu huono päivä. Itse olen juhlinut palkintopallilla lähes täydellisen suorituksen jälkeen, ja toisaalta katsellut kavereiden kantapäitä epäonnistuneessa kisassa. Lajin huipulla vaaditaankin kaikkien osa-alueiden yhtäaikaista toimivuutta, mikäli haluaa nousta korkeimmalle korokkeelle – saati pysyä siellä; miehen, välineiden, fiiliksen ja jopa tuurin pitää natsata saumattomasti yhteen.

Vaikka hiihtäjän arki ja tavoitteiden jahtaaminen määräävät elämäni tahdin, pyrin tasapainottamaan sitä vapaa-ajan puitteissa. Kavereiden ja perheen kanssa vietetty aika irrottaa ajatuksia tehokkaasti lajiympyröistä, ja tuo mukavaa kevennystä suoritusten keskelle. Hyvät tukijoukot ovatkin tarpeellisia paitsi ladun varressa, myös kotioloissa.

”Voittaja ei luovuta, luovuttaja ei voita”